ETUSIVU Blogi 2006  Blogi2007q1  Blogi2007q2  Blogi2007q3  Blogi2007q4 Blogi2008q1


Suomen jalkapallokulttuuri osoittautui jälleen heikoksi
Tänään jalkapallon EM-kilpailut jatkuivat alkuillasta ottelulla Kroatia - Saksa. Samaan aikaan pelattiin Veikkausliigan ottelua FC Lahti - TPS. Ja allekirjoittanut joutui samaan aikaan pelaamaan työpaikan duunisarjan ottelussa pelaajien vähyyden takia. Joten ainakin Sadikin peliesitys jäi tällä kertaa näkemättä. Ja Kroatian avausmaali. Harmi.
Kuinka voi suomalainen jalkapallokulttuuri edistyä jos emme pysty muun Euroopan tavoin hiljentyä seuraamaan kuningaslajin arvokisoja? Ja samaan aikaan palloiluihmiset puhuvat, että EM kilpailut ovat merkittävä tapahtuma. Mutta teot puhuvat puolestaan.
Ja alkuviikosta oli myös keskustelu TV:ssä Urheiluruudussa, jossa Hjallis Harkimo ja Jan Walden ihmettelivät kun Suomen jalkapallo ei mene eteenpäin. Yhteenveto paneelista oli se, että tarvitaan uudet henkilöt ja uudet ajatukset kun Harkimo ja Walden eivät pysty edistämään suomalaista jalkapalloa. Eli puhetta paljon ja vähän tekoja.
PS. Ylekin olisi voinut näyttää keväällä TV:ssä perinteiseen tapaan UEFA-cupin finaalin.
/ 12.06.2008 (Kuva 02.06.2008 Berad Sadik)


Turkki pelin analyysit
Suomi hävisi eilen Duisburgissa pelatussa harjoitusottelussa Turkille 0-2. Tässä Huuhkajien miinukset ja plussat:
- Suomen puolustajat Ari Nyman, Juha Pasoja, Toni Kuivasto ja Toni Kallio eivät onnistuneet pelaamaan ehjää puolustuspeliä. Turkin maalit syntyivät puolustuksen virheistä. Petri Pasasen, Sami Hyypiän ja Hannu Tihisen puuttuminen näkyi liikaa pelissä.
- Mikael Forssell pelasi vaisun pelin. Helppoja pallon menetyksiä ja liian vähän maalipaikkoja. Toivottavasti tänään ilmoitettu Forssellin siirto Saksaan Hannoveriin tuo pirteyttä Valko-Venäjä peliin.
+ Maalivahti Otto Fredriksonin varma esitys ensimmäisessä A-maaottelussa. Ehkäpä sittenkin on toivoa Huuhkajien maalivahti tilanteeseen.
+ Roman Eremenkon taitava pelaaminen keskikentällä varsinkin ensimmäisellä puoliajalla.
+ FC Lahden Berad Sadik ensimmäistä kertaa A-maaottelussa kentällä.
/ 30.05.2008 (Kuva Berad Sadik 15.03.2008)

FC Lahti tepasteli tappion
Eilen Pietarsaaren Jaro voitti Lahden Stadionilla FC Lahden 2-1. Pelillisesti Lahti oli selkeästi parempi joukkue, mutta vakava lahtelaisten asennevamma näkyi laiskana pelaamisena ja tehottomuutena maalinteossa. Kuinka on mahdollista, että Veikkausliigan toisena olevaa joukkuetta ei kiinnosta tarpeeksi voitto? Ehkä kaunis kesäinen sää vei pelihalut?
Juoksun puuttuminen, taistelun puuttuminen, voiton tahdon puuttuminen. Toisin sanoen: tepastelu nurmikolla. Tämä ilmiö esiintyy usein Veikkausliigassa.
/ 26.05.2008 (Kuva Lahden Stadion Lahti-Jaro 25.05.2008)

Litmanen ja Forssell FC Lahteen?
Perjantaina Fulham tiedotti, että Jari Litmanen ei jatka seurassa ensi kaudella. Näin Litmanen on jälleen pelaaja ilman seuraa. Touko- kesäkuun maaottelujen pelaajarinkiin Litmanen on nimetty, joten on ilmeistä, että maajoukkueen kapteeni tulee osallistumaan MM-karsintaan.
Näin Litmanen tarvitsee seuran, jossa valmistautua syksyn Saksa peliin. Varsinkin kun peliaikaa Fulhamissa ei tullut. Euroopan sarjojen ollessa kesätauolla, jää realistiseksi vaihtoehdoksi Pohjoismaiset liigat. Venäjälle Litmanen tuskin siirtyy. Malmössä oltiin viimeksi pettyneitä Litmasen useisiin loukkaantumisiin. Näin ei ehkä sittenkään Ruotsi ole realistinen vaihtoehto.
Helpoin ja luontevin vaihtoehto olisi paluu Lahteen. Litmanen haluaa kehittää lahtelaista jalkapallokulttuuria. Kisapuiston stadion hankkeeseen Litmasen asiantuntemus olisi tärkeää. Ja tietenkin FC Lahti tarvitsee nostetta, niin kentällä kuin katsomossakin. FC Lahdella olisi todella mahdollisuus voittaa Veikkausliiga Litmasen avulla.
Jos Litmanen tulisi FC Lahteen niin varmasti Mikael Forssell, joka suorittaa varusmiespalvelusta Lahden Hennalassa, haluaisi harjoitella ja jopa pelata yhdessä Litmasen kanssa. Näin maajoukkueen tutkapari voisi hioa FC Lahdessa kuviot syksyn MM-karsintaa varten kuntoon.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lähipäivien ratkaisuja.
/ 25.05.2008 (Kuvat Litmanen 17.11.2007 ja Forssell 12.09.2007)

Pietarin Zenitistä tulossa Euroopan suurseura












Pietarissa tai entisessä Leningradissa ei ole koskaan jalkapallossa ollut merkittävää menestystä. Venäjän tai Neuvostoliiton jalkapalloa ovat hallinneet lähinnä moskovalaiset joukkueet Spartak, Lokomotiv, ZSKA, Dynamo ja ukrainalainen Kiovan Dynamo.
Viime vuonna Pietarin Zenit voitti toisen mestaruutensa. Edellinen mestaruusjuhla vuonna 1984 ja menestyksen jakso päättyi nopeasti ja tylysti kun Lahden Kuusysi pudotti Euroopan cupissa Zenitin syksyllä 1985.
Nyt Pietarin jalkapallo elää vahvaa kasvun aikaa. Ja potentiaalia nousta Euroopan suurseuraksi on valtavasti. Ensiksikin joukkueella on laaja kannatuspohja. Pietarin kaupungissa, jossa on 5 miljoonaa asukasta on ainoastaan yksi jalkapalloseura eli Zenit. Kun vastaavasti Moskovassa on viisi ylimmän sarjan joukkuetta. Voidaan sanoa, että koko luoteinen Venäjä kannattaa Zenitiä.
Ja toiseksi kannatuspohja ei ole pelkästään maantieteellinen, vaan myös poliittinen ja taloudellinen. Ylin valtion johto presidentti ja pääministeri ovat Zenitin kannattajia. Lisäksi valtion kaasuyhtiö Gasprom omistaa Zenitin ja tukee taloudellisesti merkittävästi seuraa. Näin kalliit pelaajahankinnat ovat olleet mahdollisia.
Käynnissä on myös uuden stadionin rakentaminen nyt puretun Kirovin stadionin paikalle. Kustannusarvio on 100 miljoonaa USD ja katsojakapasiteetti 60 000. Uusi stadion valmistuu rakennustyömaalla olevan ilmoituksen mukaan tämän vuoden marraskuussa. Tämä aikataulu tosin epäilyttää kun viikko sitten Vappuna rakennus ei ollut noussut maanpinnan tasoa ylemmäksi. Uusi stadion tulee kuitenkin tarpeeseen kun nykyinen Petrovskii stadion on jäänyt auttamattomasti pieneksi. Lähes kaikki Zenitin ottelut ovat olleet loppuun myytyjä. Paitsi viimeinen UEFA cupin välierä Bayern Muncheniä vastaan, jossa huonoimmille paikoille lipun hinta oli peräti 100 euroa! Tämmöisessä hinnoittelussa Suomen Palloliiton maaottelujen lippujen hinnat tuntuvat jopa kohtuullisilta. Tosin UEFA cup pelissä Zenit tarjosi koko rahalle vastinetta murskaamalla vaisusti pelanneet Saksan mestarit 4-0. Näin ensi keskiviikkona Manchesterissä UEFA cupin finaalissa Glasgow Rangersia vastaan Zenitillä on mahdollisuus jatkaa nousua kohti Euroopan huippua.
/ 10.05.2008 (Kuvat 01.05.2008 Zenit - Bayern Munchen ja Kirovin stadionin rakennustyömaa)

Huuhkajien ongelmat hyökkäyksessä ja maalivahtipelissä
Stuart Baxter oli tänään tyytyväinen kun kuuli Sami Hyypiän tehneen yhden vuoden jatkosopimuksen Liverpoolissa. Ja kun myös tiedetään, että Litmanen jatkaa harjoittelua ja keskittymistä maajoukkue tehtäviin Fulhamissa, niin voidaan sanoa Huuhkajien tukipilarien olev
an paikoillaan.
Ongelmallinen osa-alue maajoukkueessa on edelleen hyökkäys ja tämän Baxter on tuonut voimakkaasti esille. Mikael Forssell ei vieläkään pysty tekemään säännöllisesti maaleja Valioliigan Birminghamissa ja muita huipputason kärkipelaajia ei Suomessa tällä hetkellä olekaan. Ehkä suurimmat toiveet tulevaisuudessa kohdistuvat FC Lahden Berad Sadikiin, mutta 21 vuotta vanhalla lupauksen on vielä kehityttävä pelaajan, jotta paikka maajoukkueessa on mahdollinen.
Uusi pulma Baxterille on maalivahtien tilanne kun Jussi Jääskeläinen loukkaantui. Nyt ykkösmaalivahdiksi on ehkä yllättäen noussut Peter Enckelman, koska Antti Niemi ja Mikko Kaven ovat kieltäytyneen pelaamaan maajoukkueessa. Maaliskuun lopussa Enckelman pelasi yhdeksännessä maaottelussaan heikosti, sillä molemmat Bulgarian maalit voidaan osittain laittaa Enckelmanin piikkiin. Onneksi Cardiffissä Enckelman saa koko ajan paljon pelituntumaa, varsinkin kun edellisessä seurassa Blackburnissa peliaikaa ei tullut juuri yhtään. Eli Enckelmanin on saatava rutkasti varmuutta lisää tai sitten pitää toivoa, että Jääskeläinen toipuu hankalista selkäkivuista, sillä Saksaa vastaan ei voi pärjätä jos maalivahti pelaa epävarmasti.
/ 05.04.2008  (Kuva 16.08.2007 Peter Enckelman)

ETUSIVU